Syyskuu 1998: Kirjailija Juha Vakkuri lähtee tekemään juttusarjaa voodoosta
Beniniin ja Togoon. Noustessaan taksista Grand-Popossa ja nähdessään
hiekkarannan ja meren hän tajuaa löytäneensä paikan suomalaistaiteilijoitten
tukikohdalle Afrikassa, jota hän on suunnitellut jo jonkin aikaa.
Lokakuu 1998: Kulttuurikeskuksen nimeksi tulee Villa Karo.
Helmikuu 1999: Vakkuri päättää vuokrata rantatontin, jossa on kolme vanhaa
rauniota.
Maaliskuu 1999: Villa Karon ystävät hyväksytään yhdistysrekisteriin.
Carl Becker valtuutetaan toimimaan Villa Karon ystävien edustajana
Beninissä.
Huhtikuu 1999: Graafikko Helena Huotari tekee perussuunnitelman Villa Karon
logosta.
Toukokuu 1999: Air Francen kanssa solmitaan yhteistyösopimus.
Ensimmäinen arvio Villa Karon päärakennuksen kunnostamisesta: 32 milj.
CFA eli noin 50 000 euroa.
Kesäkuu 1999: Suomen kirjailijaliitto liittyy ensimmäisenä taiteilijajärjestönä
Villa Karon jäseneksi.
Painetaan kannatusjäsenille tarkoitettu esite.
Heinäkuu 1999: Ensimmäinen rahalähetys lähtee Beniniin: Villa Karon
päärakennuksen kunnostustyöt aloitetaan.
Elokuu 1999: Uusi arvio päärakennuksen kunnostamisesta: 50 miljoonaa CFA eli
noin 85 000 euroa.
Syyskuu 1999: Rehtori Chris Nyström kutsutaan Villa Karon ensimmäiseksi
kunniajäseneksi.
Juha Vakkuri suunnittelee Villa Karon portin.
Suomen Säveltäjät ja Suomen Tanssitaiteilijain Liitto ilmoittivat liittyvänsä
jäseneksi.
Lokakuu 1999: Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ilmoittaa liittyvänsä Villa Karon
jäseneksi. Myös Suomen Näytelmäkirjailijaliitto liittyy Villa Karon jäseneksi.
Marraskuu 1999: Sibelius-Akatemiasta tulee kulttuurikeskuksen ensimmäinen
oppilaitosjäsen.
Joulukuu 1999: Opetusministeriö myöntää 50 000 markkaa Villa Karon
perustamiskustannuksiin. Vuoden aikana rahaa saadaan yksityisiltä tukijoilta
234.173 markkaa eli noin 40 000 euroa.
Metsäliitosta tulee Villa Karon ensimmäinen sponsori. Helmikuu 2000: Villa Karon jäsenlehti alkaa ilmestyä.
Amelie Tougma valittiin Villa Karon johtajattareksi.
Maaliskuu 2000: Opetusministeriö ja Svenska kulturfonden antavat tukea Villa
Karon perustamiskustannuksiin, taiteen keskustoimikunta stipenditoimintaan.
Huhtikuu 2000: Villa Karon autonkuljettajaksi nimitetään Alphonse Bodjrenou.
Toukokuu 2000: Villa Karon vihkiäiset. Sisääntuloaulan seinällä on 54
kannatusjäsenen ja 11 sponsorin nimet.
Suomen hallituksen edustajana avajaisissa on kulttuuriasiainneuvos Kari
Poutasuo. Beninin osastopäällikkö Eric F Totah. Grand-Popon delegaatiota
johtaa kunnanjohtaja Alain Bogler. Esiintyjinä avajaisissa ovat mm. Gnonnas
Pedro, Eija Ahvo, Sari Lakso ja Mari Kätkä.
Elokuu 2000: Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiö päättää liittyä jäseneksi.
Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO tarjoaa harjoittelijaa Villa Karoon.
Syyskuu 2000: Ensimmäiset stipendiaatit (Kristiina Ilmonen, Tuula Sandström,
Tapani Mikkonen, Jouni Kaipainen ja Vivi-Ann Sjögren) matkustavat Villa
Karoon. Stipendiaattien määräksi vakiintuu 15 syksyllä ja 15 keväällä.
Villa Karoon tehdään ensimmäinen jäsenmatka.
Marraskuu 2000: Ensimmäinen kansainvälinen seminaari pidetään Villa Karossa,
aiheena merikilpikonnien suojelu.
Ensimmäiset Villa Karo-postikortit ilmestyvät.
Joulukuu 2000: Matti-Juhani Karilan TV-ohjelma Villa Karo – unelmasta
rakennettu talo esitetään MTV3-kanavalla.
Villa Karossa pidetään ensimmäinen Suomen itsenäisyyspäivänjuhla.
Tammikuu 2001: Dominique Bouix suunnittelee Villa Karolle ensimmäiset
nettisivut. Kivi Kristian Vakkuri ja Ville Hupa ryhtyvät toimittamaan Villa
Karon Jäsenlehteä.
Teknillisen korkeakoulun opiskelijoille julistetaan Villa Karon monitoimitilan
suunnittelukilpailu.
Helmikuu 2001: Kuukausittaiset ilmaiskonsertit aloitetaan Villa Karon terassilla.
Afrikkalaisille kuvanveistäjille julistetun puunveistokilpailun voiton jakavat
Victor Amoussou teoksella Ystävyys sekä Clovis Douhevyx teoksella Yövartija.
Svenska kulturfondenin delegaatio vierailee Villa Karossa johtajanaan
ministeri Pär Stenbäck.
TKK:n arkkitehtiopiskelijain ensimmäinen kenttämatka Villa Karoon.
Maaliskuu 2001: Suomen säveltäjät ry lahjoittaa kulttuurikeskukseen
syntetisaattorin, Marianne Bargum liki 100 afrikkalaisten kirjailijoiden
kirjoittamaa teosta.
Huhtikuu 2001: Kehitysyhteistyövaroilla ryhdytään kouluttamaan grandpopolaisia
puuseppiä. Perjantai-illan ilmaiset elokuvaesitykset aloitetaan.
Toukokuu 2001: Villa Karon tontilla olevan raunioituneen holvirakennuksen kunnostus pienoismuseoksi aloitetaan ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroilla.
Villa Karo osallistuu Länsi-Afrikan vanhimman kansalaisjärjestön Nonvitchan
80-vuotisjuhliin järjestämällä kulttuurikeskuksen puutarhassa
kansantanssikilpailun.
Kesäkuu 2001: Monitoimitilaa ryhdytään rakentamaan Johanna Hyrkäkssen ja
Tuomas Siitosen suunnitelman pohjalta.
Grand-Popon kunnanjohtaja Alain Bogler vierailee Suomessa.
Villa Karon kulttuuripalkinto Pronssipantteri jaetaan ensimmäisen kerran. Sen
saa Heikki Salojärven perustama Pequod-kustantamo.
Heinäkuu 2001: Taidegraafikko Tapani Mikkonen suunnittelee Villa Karon
terassille noin 100 neliömetrisen mosaiikkityön. Työ rahoitetaan pääosin
Mikkosen lahjoittamaa grafiikkasalkkua myymällä.
Villa Karon johtajatar Amelie Tougma vierailee Suomessa.
Syyskuu 2001: Kuvanveistäjä Pertti Kukkosen veistos Yhdessä paljastetaan
Villa Karon etupihalla. Vivi-Ann Sjögrenin Beninistä ja Grand-Poposta kertova
teos Detta möte ilmestyy Suomessa.
Lokakuu 2001: FM Soile Rinno rakentaa pienoismuseoon ensimmäisen näyttelyn.
Marraskuu 2001: Villa Karon pienoismuseo vihitään.
Säveltäjä Mikko Heiniön afrikkalaisvaikutteinen teos Khora saa
kantaesityksensä Suomessa.
Tammikuu 2002: Villa Karossa pidetään suomalais-afrikkalainen kirjailijakokous.
Siihen osallistuvat mm. Vivi-Ann Sjögren, Joakim Groth, Torsti Lehtinen, My
Lindelöf, Hannu Niklander ja Eira Stenberg Suomesta, sekä Florent Couao-
Zotti, Adéleïde Fassinou ja Ken Bugul Beninistä.
Helmikuu 2002: Miia Haaviston dokumenttifilmi Mies nimeltä Tiistai saa ensi-
iltansa Tampereen lyhytfilmifestivaaleilla.
Maaliskuu 2002: Carl Becker nimitetään Villa Karon toiminnanjohtajaksi, Amelie
Tougma nimitetään ohjelma- ja hallintopäälliköksi ja Kwassi Akpladokou
huolto- ja käyttöpäälliköksi.
Huhtikuu 2002: Villa Karon ystävät kutsuu Suomeen kolme afrikkalaista
kirjailijaa, Ama Ata Aidoon, Yvonne Veran sekä Achmat Hangorin.
Villa Karon entiset stipendiaatit perustavat Suomi-Benin ystävyysseuran.
Susanne Ringellin Afrikasta kertova näytelmä Eftermiddag saa ensi-iltansa
Helsingissä.
Toukokuu 2002: Eira Stenbergiltä ilmestyy runokirja, jossa on Grand-Popossa
kirjoitettuja runoja.
Syyskuu 2002: Antti Kiikka kutsutaan Villa Karon toiseksi kunniajäseneksi.
Ensimmäinen soutu- ja köydenvetokilpailu järjestetään Grand-Popon
kalastusosuuskunnille. Tapahtumasta tulee jokavuotinen kansanjuhla.
Lokakuu 2002: TaiK:in opiskelijat tekevät kenttämatkan Villa Karoon opettajansa Stefan Bremerin johdolla.
Villa Karon ohjelma- ja hallintopäällikkö Amelie Tougma päättää palata
kotimaahansa Burkina Fasoon.
Tuula Heinilän valokuviin perustuvia Villa Karo-kortteja painetaan.
Marraskuu 2002: Benininläinen kuvanveistäjä Gerard Quenum kutsutaan
työmatkalle Suomeen.
Joulukuu 2002 – tammikuu 2003: Villa Karon ohjelma- ja hallintopäällikkö
nimitetään Carmen Etchisse.
Beninin kansallinen televisioyhtiö lähettää uudenvuoden ohjelmansa Villa
Karosta.
Helmikuu 2003: Grand-Popoon lahjoitetaan Suomesta torvisoittokunnan
instrumentteja. Villa Karon stipendiaatti ryhtyy opettamaan torvensoittoa
halukkaille.
Anna-Maija Aguilera Calderon ja Veera Lehto järjestävät Helinä
Rautavaara –museoon Mami Wata-näyttelyn.
Design Centerissä esitellään sisustusarkkitehti Kaarina Huhtiniemen
suunnitteleman ja puuseppä Juste Azonsoun tekemän jakkaran prototyyppi.
Maaliskuu 2003: Anni Sumarin runokokoelma Vuodet vetten päällä ilmestyy,
samoin Juha Vakkurin Afrikka-aiheinen runokokoelma Kaikki kesken – kaikki
hyvin.
Huhtikuu 2003: Alvar Gullichsenilla näyttely Benin Passion Vol I and Vol II.
Villa Karon monitoimitilan rakennustyöt alkavat.
Villa Karon ilmaisissa kuukausikonserteissa tehdään uusi yleisöennätys: 3 000
henkeä!
Kesäkuu 2003: Villa Karon toiminnanjohtaja Carl Becker sairastuu ja joutuu
sairaalahoitoon. Hänen tehtäviään ryhtyy hoitamaan huoltopäällikkö Kwassi
Akpladokou.
Heinäkuu 2003: Alfa Kazan orkesteri vierailee Suomessa.
Villa Karon ABC-kirjasta otetaan viides painos. Uuden laitoksen lopussa on
Herman Rechbergerin lyhyt Minankielen opas, ja teoksen on kuvittanut graafikko
Tini Sauvo.
Elokuu 2003: Grand-Popon pormestari, kirjailija Eugène Kpade tulee
tutustumismatkalle Suomeen.
Ensimmäinen Villa Karo-avioliitto solmitaan: säveltäjä Lasse Jalava menee
naimisiin togolaisen laulajan Judith Sodjin kanssa.
Syyskuu 2003: Grand-Popon torvisoittoyhtye esiintyy ensimmäisen kerran
yleisölle. Nigerialaisyntyisen Segun Olabisin teatteriseurue esittää Villa Karossa
komedian Tout se passe Bizza dans la vie!
Antero Takalan video ensimmäisestä jäsenmatkasta Valkonaamat Afrikan
kainalossa valmistuu.
Villa Karo mainitaan ensimmäisen kerran Lonely Planetin Länsi-Afrikan –
opaskirjassa.
Lokakuu 2003: Norsenin oppilaat lähettävät taksvärkkirahaa Hakoen koululle.
Rahoilla ostetaan 4 kouluvenettä, jotta suistoalueella asuvien koululaisten
koulukuljetukset kyetään hoitamaan.
Tanssija-koreografi Dorou-Dilayth sekä rumpali-laulaja Akim Color
vierailevat Suomessa.
Marraskuu 2003: Carl Becker menehtyy vakavaan sairauteen. Monitoimitila Lissa
Gbassan ja pienoismuseon välissä oleva aukio nimitetään Place de Monsieur
Carliksi.
Keravan taidemuseossa taidenäyttely ja poikkitaiteellinen suurkatselmus Sama
meri – Sama intohimo, jossa Villa Karon stipendiaatit sekä kahdeksan
afrikkalaista kuvataiteilijaa esiintyvät suomalaiselle yleisölle.
Hämeenlinnan lasten ja nuorten taidekoulun delegaatio vierailee Villa
Karossa.
Villa Karon monitoimitila Lissa Gbassa vihitään käyttöön. Suomen
kulttuuriministerin tervehdyksen tilaisuuteen tuo ylijohtaja Riitta Kaivosoja. .
Beninin keskushallitusta edustaa vt. ministeri Guy Johnsson.
Illan ilmaiskonsertissa esiintyy Gnonnas Pedron orkesteri sekä nuoret
helsinkiläiset tanssijat Natasha Lommi ja Elisa Kaivanto sekä jyväskyläläiset
Marjaana Siljamäki ja Johanna Saari, jotka esittävät yhteisproduktion
afrikkalaisten Dourou-Dilaythin ja Akim Colorin kanssa. Yleisöä konserttiin tulee
noin viisi tuhatta henkeä.
Monitoimitilassa avataan kuvataidenäyttely, johon osallistuu kahdeksan
afrikkalaista taiteilijaa (Henri Simone Biokou, Donatien Alihonou, Ernesto
Houngbo, Simplice Ahovansou, Virgil Nassara, Gerard Quenum, Tchif ja
Domonique Zinkpè) sekä Suomesta Hanna Arvela ja Marit Liljelund.
Kustannusosakeyhtiö Otava lahjoittaa Villa Karon kirjastoon 75-osaisen
Larousse-tietosanakirjan.
Joulukuu 2003: Matti-Juhani Karilan TV-ohjelma Intohimona Afrikka esitetään
MTV3-kanavalla.
Grand-Popon ensimmäinen paikallislehti POPO Infos ilmestyy. Sen
päätoimittajana on Heli Suominen ja muina tekijöinä ryhmä paikallisia
koululaisia.
Tammikuu 2004: Lissa Gbassassa kokoontuvat beniniläiset historiantutkijat.
Keramiikkataiteilija Päivi Takalalla on Ornamon galleriassa näyttely
Visuaalisia muistoja Beninistä.
Hilkka Niemellä on Galleria Jaangvassa näyttely Vihreä banaani ja Outo
Lintu.
Helmikuu 2004: Valokuvaaja Tuula Heinilä esittelee Beninissä ja Togossa
ottamiaan kuvia Turun kulttuurikeskuksen näyttelyssä Afrikan tähti / Africa be
wetrivi.
Kwassi Akpladokou nimitetään Villa Karon toiminnanjohtajaksi.
Maaliskuu 2004: Ryhmä Åbo Akademin uskontotieteilijöitä tekee kenttämatkan
Grand-Popoon professori Nils G Holmin johdolla.
Jyväskylän Huoneteatterissa esitetään Marjaana Siljamäen tanssiteos Mami
Wata – Veden henki.
Huhtikuu 2004: Työt Grand-Popon kulttuuripuistossa alkavat. Hankkeeseen on saatu hieman tukea ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista.
Toukokuu 2004: Villa Karossa pidettiin Festival International de Cauris, johon
tuli edustajia kaikkialta Länsi-Afrikasta.
Carl Beckerin muotokuva ja muistolaatta paljastetaan Villa Karossa.
Kesäkuu 2004: Kamerunilaisille kuvataitelijoille, Hako Hanksonille ja Ignace
Sidi Kamenille annetaan työskentelystipendit.
Heinäkuu 2004: Villa Karon hankinta- ja kuljetuspäällikkö Alphonse Bodjrenou
käy tutustumismatkalla Suomessa.
Syyskuu 2004: Lauri Otonkosken toimittama afrikkalaisten novellien antologia
Ilon ja kivun kääntöpiiri ilmestyy.
Lokakuu 2004: Norsen lahjoittaa Hakoen kylän koululaisille 200 T-paitaa. Ryhmä
muita suomalaisia kouluja lahjoittaa muille kouluille koulutarvikkeita.
Anehosta kotoisin oleva taiteilija Huedakor Date maalaa Villa Karon
sisääntuloaulan seinälle suuren Afrikan kartan.
Marraskuu 2004: Suomen kulttuuriministeri Tanja Karpela vihkii Grand-
Popossa käyttöön lastenpuiston, jonka on lahjoittanut Lappset Oy. Puisto on
ensimmäinen osa Grand-Popon kulttuuripuistoa.
Joulukuu 2004: Kuvanveistäjä Juha Menna tekee Villa Karon puutarhaan
teoksen Valkoinen mies laskeutuu puusta.
Toukokuu 2005: Lissa Gbassassa pidetään Villa Karo -päivänä eli 14. toukokuuta
5-vuotisjuhlien merkeissä koko yön kestävä konsertti.
Kesäkuu 2005: TV1:ssä esitetään Ilkka Hannulan ja Riitta Skyttin tekemä
ohjelma Kun Afrikka meni päähän.
Heinäkuu 2005: Villa Karon ohjelmapäällikkö Carmen Etchisse vierailee
Suomessa.
Valokuvaaja Stefan Bremerillä Helsingissä näyttely Afrikka, meno-paluu.
Elokuu 2005: Galleria G:ssä näyttely Viisi vuotta – viisi taiteilijaa.
Syyskuu 2005: Heli Mustakallion vetämä naisryhmä rakennuttaa Grand-Popon
tietullin myyjänaisille katoksen, joka suojaa heitä sateelta ja auringolta.
Tuhannen kirjan raja menee rikki Villa Karon kirjastossa.
Aino-Kaarina Pajari ja Martti Kapanen pitävät Jyväskylässä Galleria
Harmoniassa yhteisnäyttelyn Afrikan kosketuksia.
Lokakuu 2005: Svenska Kvinnoförbundet kanavoi Villa Karon kautta tukea
Grand-Popon naisjärjestön Amazonien tyttöjen jatkokoulutusprojektille.
Lissa Gbassassa pidetään ensimmäiset afrikkalaiset häät.
Beninin nuoriso- ja urheiluministeri Jean Babtiste K. Edaye vierailee Villa
Karossa.
Villa Karon esiintymislavalla esitetään ensimmäinen beniniläinen ooppera. Sen
on säveltänyt maailmankuulu laulaja Angelique Kidjo. Joulukuu 2005: Valokuvaaja Kari Haklin näyttely Millegrafia Galleriassa
Helsingissä. Kuvien aiheina Beninin vanhat rauniot ja Grand-Poposta löytynyt
uusi vaimo Martina.
Pirkko Toivion tunnin mittainen radio-ohjelma Villa Karosta ja Grand-
Poposta.
Tammikuu 2006: Joukko pohjoismaisia ja afrikkalaisia ulkoministereitä vierailee
Villa Karossa ulkoministeri Erkki Tuomiojan johdolla.
UNESCO ja Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen FILIn runouden
käännösseminaari Runo – Le poème Villa Karossa. Siihen osallistuvat
Iris Schwank. Helena Sinervo, Anni Sinnemäki, Jyrki Kiiskinen, sekä
Afrikasta Gabriel Ojkoundji (Kongo) sekä tshadilaissyntyinen Nimrod.
Tanssitaiteilija/koreografi Tiina Lindfors esiintyy kongolaisen Akim Colorin
Zoumeyito-yhtyeen ja tanssiryhmän kanssa Villa Karossa.
Maaliskuu 2006: Senegalilainen kirjailija/elokuvaohjaaja Ousmane Sembene
vierailee Helsingissä Villa Karon ystävien jäsenillassa.
Huhtikuu 2006: Säveltäjät Ilari Laakso, Juhani Nuorvala, Jouni Kaipainen,
Herman Rechberger, Lasse Jalava ja Mikko Heiniö ovat näkyvästi esillä
Tampereen Biennalessa, jonka teemana on Afrikka.
Herman Rechbergerin toimittama Minankielen oppikirja julkaistaan Beninissä
ja jaetaan Etelä-Beninin kouluihin.
Toukokuu 2006: Tarja Bruun rakentaa Kaapelitehtaall näyttelyn Akpé kaka –
Kiitos.
Syyskuu 2006: Arkkitehti Jouko Koskinen rakentaa Victor Tokpanoun ja Juste
Azonsoun kanssa Villa Karon pihalle Päiväntasaajan olosuhteisiin sopivan
aurinkokellon.
Anna-Leena Toivanen viimeistelee Villa Karossa zimbabwelaista kirjailijaa
Yvonne Veraa käsittelevän lisensiaatintyönsä.
Juha Vakkurilta ilmestyy Kongon historiasta kertova laaja eeppinen runoelma
Leokongo.
Marraskuu 2006: Norsenin koululaiset opettelevat Grand-Popossa afrikkalaisia
tansseja, ja panevat pystyyn Hakoen kyläläisille mm. oman Lucia-kulkueensa.
Tammikuu 2007: Kiitokseksi Grand-Popon hyväksi tehdystä työstä paikkakunnan
kunnanvaltuusto päättää lopettaa vuokran keräämisen Villa Karon tontista.
Helmikuu 2007: Tanssija/muusikko Akim Color vierailee Suomessa.
Valokuvaaja Tuula Heinilä pitää näyttelyn Villa Karon Lissa Gbassassa.
Maaliskuu 2007: Kuvataideakatemian opiskelijaryhmä rakentaa kuvanveistäjä
Pertti Kukkosen johdolla Grand-Popon kulttuurien puistoon kolmiosaisen
veistoksen.
Kesäkuu 2007: Toiminnanjohtaja Kwassi Akpladokou vierailee Suomessa.
Lokakuu 2007: Kuvanveistäjäryhmä Otava tekee Anneli Sipiläisen ja Tilla Kekin johdolla Grand-Popon kulttuuripuistoon ympäristötaideteoksen Krassi.
Marraskuu 2007: UNESCOn, amerikkalaisen Smithsonian Instituten ja Suomen
Lähetysseuran siirtomaa-aikaisia postikortteja esittelevä näyttely Temoignages du
passe eli Todistuskappaleita menneeltä ajalta Villa Karossa.
Mia Bungersin näyttely Femme Benin Finlande Liisa Gbassassa.
Joulukuu 2007: Nalle Ritvolan näyttely Alphabet naturel du Bénin eli Päiväkirja
Afrikan aakkosilla Tampereen Koskigalleriassa.
Tammikuu 2008: Turussa suuri Afrikka-ilta, jossa mukana Tuula Heinilä,
senegalilainen muusikko Pape Sarr, gambialainen Bintou Korhonen sekä
togolainen Judith Sodji.
Ruotsinkielisellä FST-kanavalla esitetään ohjelma Drömmar om bistånd.
Helmikuu 2008: Anna-Maija Aguilera Calderonin väitöskirja Mermaid, Snake and
Mirror: Ritual Aspects of Mami Wata Worship in Benin hyväksytään Lontoossa.
Maaliskuu 2008: Akateeminen kirjakauppa lahjoittaa ranskankielisiä teoksia Villa
Karon kirjastoon.
Toukokuu 2008: Villa Karossa pidetään kyläkokous Grand-popon
kehitysnäkymistä ja -toiveista.
Suomen Yleisradion sinfoniaorksterin (RSO) delegaatio Grand-Popossa
suunnittelemassa orkesterin vierailua Villa Karon 10-vuotisjuhliin.
Elokuu 2008: Muusikko Noël Saïzonou esiintyy Turussa Tanssiteatteri Erin
tuotannossa Baila Africa!
Syyskuu 2008: Beniniläisen modernin tanssin huippuryhmä esiintyy Villa
Karossa Richard Adoussoun johdolla.
Lokakuu 2008: Villa Karon yhteyteen perustetaan aurinkoenergiatyöryhmä, jonka
tarkoituksena on tutkia uusiutuvan energian käyttöönottomahdollisuuksia Grand-
Popossa.
Maaliskuu 2009: Suomen Tasavallan Presidentti Tarja Halonen vierailee Villa
Karossa.
Toukokuu 2009: Teemu Mäen johtama opiskelijaryhmä työskentelee Villa
Karossa.
Syyskuu 2009: Matti-Juhani Karilan pystyttämä Studio Africa -valokuvanäyttely
Lissa Gbassassa.
Lokakuu 2009: Villa Karon 10-vuotisjuhlakirja Huomenta Afrikka! Ilmestyy.
Marraskuu 2009: Villa Karon 10-vuotisjuhlaviikko Grand-Popossa. RSO antaa
viikon aikana useita pieniä ja yhden suuren konsertin.
Villa Karo lahjoittaa Grand-Popon sairaalaan generaattorin.
Kesä 2010: Villa Karon 10-vuotisjuhlien päätapahtuma Suomessa: Huomenta Afrikka! -näyttely Helsingin Taidehallissa.
Lokakuu 2010: Lissa Gbassassa järjestetään Kalevala-aiheinen näyttely, johon osallistuvat Kalevalaseura ja Gallén-Kallelan Museo.
Lokakuu 2011: Matti-Juhani Karilan kokoama, afrikkalaisia arjessa ja juhlassa kuvaava Katso minua! -valokuvanäyttely avataan Villa Karossa.
